Skip to content

Arkiruoka muuntuu moneksi

toukokuu 5, 2012
by

Aina ei jaksa olla noheva ja kokata tuoreruokaa ja piperryksiä. Kun on väsy ja kiire, luotan tähän reseptiin:

Paras tomaattikastike

1 iso sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 porkkana
5 dl tomaattimurskaa
1 rkl basilikaa
1 rkl oreganoa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä

Kuutioi vihannekset pieneksi ja kuullota reilussa määrässä öljyä muutaman minuutin ajan. Lisää tomaattimurska ja kaikki mausteet. Kun kastike kiehuu, alenna lämpö minimiin, laita kansi päälle ja jätä porisemaan vähintään tunniksi ja vaikka esimerkiksi koko aamupäiväksi. Kun ruoka-aika lähestyy, nosta lämpöä ja keitä kastike kokoon koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. Poista laakerinlehdet ja tarkista maku.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli kastiketta erikseen paistetun tofun kanssa. En pidä löllöstä tofusta kuin muutamien kiinalaisten ravintoloiden annoksissa joten paistan omani yleensä erikseen pannulla rapeksi ja maustan soijakastikkeella:

Seuraavana päivänä tuunasin kastikkeen toisen puolikkaan. Paistoin keitettyjä soijasuikaleita ja maustoin ne (koska kastikkeisiin ja keittoihin lisätyt soijasuikaleet ovat myös kamalaa lilliä ja niihin pitää saada hyvä paistopinta ja mausteet pintaan kiinni). Lisäsin pannulle kastikkeen, lorauksen soijakermaa ja puoli pussia pakastemaissia. Toimi edelleen:

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: