Skip to content

Tuore”kiisseli” ja banaanijuoma

lokakuu 27, 2010
by

Tänä aamuna olin nälkäinen, ja edessä on pitkä päivä. Teki mieli banaania!

Banaanijuoma on smoothieista kaikkein yksinkertaisin, mutta hyvä, maukas ja hyväätekevä. Minä teen omani aina blenderillä, en ole koskaan saanut rakenteesta sauvasekoittimella yhtä silkkistä. Tämä kannattaa nauttia tyhjään vatsaan.

Banaanijuoma

1 banaani/ syöjä
2-2,5 dl vettä/ syöjä

Sekoitetaan blenderissä tasaiseksi. Halutessasi voit vielä siivilöidä valmiista juomasta mahdolliset banaaninpalat pois, minusta ne on vaan hauska pureskella lopuksi.

Olen ihan koukussa tuorekiisseleihin, ja ajatukseen siitä, että voin vihdoinkin syödä marjat sellaisinaan ilman ravintoaineita tuhoavaa kuumentamista. Olen koukussa myös chia-siemeniin, jotka ovat tämän kiisseliasian ydin. Ne ovat pienenpieniä, ravintorikkaita siemeniä, joita saa ainakin nettikaupoista ja luontaistuotekaupoista. Ne imevät itseensä nestettä ja tuottavat hyytelömäisen rakenteen. Siis näin:

Tuore”kiisseli”

2 dl marjoja, pakkasesta tai tuoreena (pienet marjat toimivat tässä paremmin kuin esim. mansikka)
2 rkl chia-siemeniä
1,5-2 dl vettä

Sekoita ainekset kulhossa, anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. Nauti puuron, murojen tai hedelmien kanssa tai lisää smoothieeseen.

Minä käytän pakastemarjoja, mustikka ja mustaherukka ovat suosikkejani. Pakastettuja marjoja käyttäessä kannattaa huomioida, että osassa pakastevadelmia on jotain bakteeria, jonka takia ne pitää kuumentaa ennen käyttöä. Ainakin mun lähialepani valistaa moisesta.

2 kommenttia leave one →
  1. Riitta permalink*
    lokakuu 27, 2010 2:27 pm

    Ihanaa Raisa! Mä en oo ikinä uskaltanu kokeilla noita raakakiisseleitä, mutta nyt varmasti kokeilen. Jee!

  2. lokakuu 28, 2010 2:49 am

    Jee! Mustikka ja vattu toimivat musta chia-siementen kanssa parhaiten. Mutta vadelmat olen nyt tosiaan jättänyt kauppaan tuon jonkun virheellisen erän takia.

    Söin eilen omani banaaninpalojen kanssa, joten makeutus tuli niistä. Kun lapsi syö tätä puuron kanssa, olen joskus mössännyt puolikkaan banaanin haarukalla ja yhdistänyt kiisseliin juuri ennen tarjoilua niin ei tarvitse lisätä sokeria🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: