Skip to content

Riitan mantelimaito ja omatekoinen granola

lokakuu 5, 2010
by

Bongasin jostain ulkomaisesta blogista taannoin mantelimaidon reseptin, johon manteleita ei tarvinnut kuoria. Hyvä tällaiselle laiskalle raakailijalle. Raisa, minkälainen sun mantelimaitoresepti on?

Manteleiden kalttaus ei onnistu ilman kiehuvaa vettä, joka kypsentää manteleita ainakin osittain, joten kaltatuista manteleista tehty maito ei olisi enää elävän ravinnon oppien mukaista. Tätä maitoa käytän smoothiehin ja raakapuuroihin, paljaaltaan maku on hieman vetinen, mutta siihenkin oletettavasti tottuisi. Maitoa voi halutessaan makeuttaa esim. agavesiirapilla ja maustaa vaikka vaniljajauheella.

Haluaisin tietää tän maidon ravintosisällön nimenomaan proteiinien ja kalsiumin osilta, koska mantelithan ovat kalsiumpitoisia ainakin kokonaisina. Saako johonkin lähettää puoli desiä maitoa?

Tällä reseptillä valmista maitoa tulee noin 4,5 dl.

1 dl kuorimattomia luomumanteleita
5 dl vettä

Laita mantelit likoamaan illalla tai aamulla. Maidon voi tehdä kahdeksan tunnin liottamisen jälkeen.

Kaada vesi pois ja huuhtele mantelit. Laita mantelit blenderiin ja 1-2 dl vedestä, siten että mantelit eivät peity veden alle. Hurauta blenderillä mantelit ja vesi tasaiseksi seokseksi. Lisää loppu vesi parissa osassa ja kaavi tarvittaessa välillä reunoille roiskunut muhje kannun pohjalle. Kaada seos siivilän läpi kannuun, anna valua kunnolla ja kääntele siivilään jäänyttä muhjetta saadaksesi kaiken maidon talteen.

Jäljelle jääneen mantelimassan (almond pulp) pakastan ja käytän myöhemmin isoissa erissä leivontaan, esimerkiksi raakapiirakoiden taikinaan tai paahdettuun omatekoiseen granolaan.

Granola

4 dl mantelimaidon tekemisestä jäänyttä massaa
oliiviöljyä
vaahterasiirappia
esim. rusinoita, kuivattuja karpaloita
esim. kanelia, inkivääriä, neilikkaa

Sekoita sulanut mantelimassa ja lisää sen sekaan iso loraus oliiviöljyä ja vähän pienempi loraus vaahterasiirappia. Lisää vielä kuivatut hedelmät / marjat sekä mausteita makusi mukaan. Levitä seos silikonilastan avulla ohueksi levyksi leivinpaperoidulle pellille. Paahda uunin keskiosassa n. 125° niin pitkään kunnes levy on kuivahtanut ja hieman ruskettunut.

Murskaa granolaksi tai isommiksi palasiksi, jotka sopivat pikkuleiviksi. Erittäin hyvää, erittäin koukuttavaa.

4 kommenttia leave one →
  1. lokakuu 5, 2010 5:08 pm

    Kiitos granolaohjeesta! Itse tungen aina omat mantelimössöni aamun tuorepuuroon😀

    http://www.fineli.fi kertoo manteleista seuraavaa /100g:

    hiilihydraatti imeytyvä 6.6g
    rasva 54.0g
    proteiini 24.1 g
    kalsium 276.0 mg

    Erittäin vähähiilihydraattisia, proteiinipitoisia ja kalsiumpitoisia ovat siis nuo.

    Wiki kertoo että ”Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan kalsiumia tulisi saada 100 mg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisille noin 800 mg/vrk.”

    Eli sadasta grammasta manteleita saa siis yli neljänneksen vuorokauden kalsiumista.

    Suosituksista kannattaa muistaa se, että ne on tehty oletuksella että kalsium saadaan eläinperäisesti, ja kasvisperäinen kalsium ja rauta imeytyvät paremmin kuin eläinperäinen.

    Sekä se, tosiaan kyseessä on suositus, ja suositukset ovat aina myös politiikkaa. Jenkeissä ja Japanissa kalsiumin kansalliset saantisuositukset poikkeavat toisistaan suuresti. Toisessa maassa maitotuotteet eivät kuulu kulttuuriin, ja toisessa on vahva maatalouslobbareiden joukko auttamassa lainsäätäjiä😉

    • Riitta permalink*
      lokakuu 5, 2010 5:50 pm

      Mä oon superhuono muuttamaan tilavuusmittoja grammoiksi. Paljonko olis 100 g manteleita? 1,5 – 2 dl? Ja jos miettii että mantelimaidossa sitä mantelia on aivan tajuttoman vähän, niin on kyllä pakko olla muut hyvät lähteet kalsiumin saamiseksi.

      Mä isken smoothieihin tahinia pari teelusikallista kalsiumlisäksi. Raakatahini oli ihanaa, mutta Ruohonjuuri lopetti jälleenmyynnin kun maahantuoja lopetti maahantuonnin hinnan noustua 40 % (vai 70!). Kalsiumin saanti tässä nykyisessä ruokavaliossa huolestuttaa eniten, koska soijamaitoa juon ehkä desin kerran viikossa.

  2. lokakuu 5, 2010 6:05 pm

    Ah, tru. 100g on musta sellaisessa peruspussissa mitä myydään marketeissa leipomista varten. Oisko siinä just joku 2dl manteleita, pitää mitata joskus.

    Tahini on hyvä kalsiuminlähde.

    Luepa tuo ensi hätään:
    http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/Ca.html

Trackbacks

  1. Suklaakääretorttu (raaka) « keittiö ja keittiö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: