Skip to content

Kahden kattilan ongelma

lokakuu 3, 2010
by

Mä olen pohdiskellut tätä mun ja lapseni suhdetta ruokaan. Omasta ruokavaliostani jätin lihan pois vasta kun tyttäreni oli parivuotias, enkä tällöin edes ajatellut että haluaisin tyttärestäni kasvissyöjän. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, olen hiukkasen kyllästynyt kaksien ruokien tekemiseen ja toivoisin tähän muutosta.

Ongelma on se, että tyttäreni on yhtä nirso kuin olen itse ollut kaksikymppiseksi. Hänen lempiruokaansa ovat kaikki, joiden etuliitteenä on jauheliha, nakki, makkara tai lohi ( + pinaattiletut). Ja halunsa maistaa mitään uutta tai kummallisen näköistä on pieni. Hän on myös herkkä mausteille (lue: olen itse kuoppani kaivanut).

Onko järkevin keino siirtyä yhteiseen ruokavalioon tekemällä cold turkeyt ja  yksinkertaisesti lakata tarjoamasta makaronilaatikkoa, laittaa tyttäreni lautaselle niitä pikapaistettuja ruusukaaleja ja tehdä selväksi että muuta ruokaa ei ole? Syö tai jätä. Tarjoanko ohessa näkkäriä, jolla hän oletettavasti täyttää vatsansa? Tarjoanko välipalaksi jugurttia jos ruusukaalit jää syömättä? Keitänkö tyttäreni lautaselle pastaa (jota itse en syö)? Pystynkö varmistamaan riittävän proteiinien ja kasvisten saannin? Vähennänkö ruuista mausteita, jotta tyttäreni söisi niitä?

Näkökulmia ongelmaan ovat myös maukas ruoka ja ruokailuhetken merkitys. Itselleni ruuassa on tärkeää ruuan hyvä maku. Oma makuni taas on jalostunut vuosien varrella enkä itse söisi makaronilaatikkoa. Toisaalta makaronilaatikko maistuu tyttärelleni, jolloin meidän molempien ruokailuhetki on miellyttävä. Ja ruokailun merkitys on valtava. Kuka haluaa ruokailla jatkuvasti tapellen siitä onko paprikasuikaleesta syöty tarpeeksi?

Ehkäpä en tähtää lyhyellä tähtäimellä yhteen vaan puoleentoista kattilaan, ja aloitan edes vähän yhteisemmän ruokavalion rakentamisen helpoista kasvisproteiineista kuten kikhernepihveistä ja falafeleista. Niitä sitten siihen makaronilaatikon viereen ja paljon ketsuppia päälle.

Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. lokakuu 3, 2010 9:07 pm

    Pienistä muutoksista se lähtee, eikä syömisestä tosiaankaan kannata tehdä mitään taistelua. Ainahan sitä sanotaan että lapsen pitää maistaa uutta ruokaa jotain 15 kertaa ennenkuiin makuun tottuu. Mitä jos totuttelisit lasta vaikka niin että nakkien tai jauhelihapihvien kaverina on pastan tai muun sellaisen kasviksia? Rakuunaporkkanoita, keitettyjä herneitä, paistettua kesäkurpitsaa, parsakaalia, kukkakaalia… Sitten joku kerta nakin kaverina voisi olla soijanakkia myös? En tiedä, kunhan ehdottelen 😀

    Lapsi on kuitenkin tarhassa, ja aina voi lohduttaa sillä että siellä saa taas tuttuja ruokia 🙂

    Mä alan pian postata vegaaniruokaohjeita, jotka maistuvat omalle tytölleni, ja joita tarhakaveritkin ovat kehuneet!

    • Riitta permalink*
      lokakuu 5, 2010 2:08 pm

      En ymmärrä miksi teen tästä asiasta vaikeamman kuin se oikeasti onkaan. Senhän pitäis tässä tilanteessa lähteä just noista pienistä lisäilyistä ja muutoksista. Jossain vaiheessa tein lasagnea, jossa osa jauhelihasta oli korvattu soijarouheella. Pitäis saada tää kaikki vaan rutiiniksi!

  2. Karla permalink
    lokakuu 5, 2010 2:46 pm

    Mun lapsi joutuu nyt cold turkeylle, kun saan vihdoinkin kumppanini asumaan yhdessä mein kanssa. Hän ja neljä lastaan ovat vegaaneja (kuten minäkin). En ole aikoihin enää tehnyt lapselle eläinruokia, mutta mikroruokia ja jotain rahkoja tms olen kyllä ostanut. Nyt se loppuu.

    No, tuo on saanut harjoitella kun on vietetty paljon aikaa ”toisessa asunnossa”, jossa ei edes maitosuklaapatukalla ole asiaa ovesta sisään. On yritetty satsata niihin kasvisruokiin, jotka maistuvat (pikkupojan nakit jotenkuten, kalattomat kalapuikot oikein hyvin, makaronilaatikko – tietysti – falafelit, soijaleikkeet, couscous, kikherneet sellaisenaan) mutta kaikkea on pitänyt syödä ainakin vähän. Kaksitoistavuotiaalta se jo onnistuu! Viisivuotias vastaavassa tilanteessa itkee surkeasti pöydässä…. Ja täydentävänä ruokana meillä ovat: vaasan ruisviipaleet! Niitä on aina.

    Ei se nirso sekasyöjä sen monipuolisempaa ravintoa saa, kuulkaa, kuin kasvissyöjäkään. Proteiinia kyllä ihan varmasti enemmän, mutta proteiinin puute ei ole tässä kulttuurissa ongelma kuin ihan patologisen nirsoille imettämättömille taaperoille, sanoisin 😮

    Koulussa tämä perheen ainoa sekasyöjä sitäpaitsi vetää kunnon annokset ****pullia.

  3. Taru permalink
    lokakuu 5, 2010 3:11 pm

    Soijarouheella, -paloilla tai muilla teksturoiduilla soijatuotteilla on helppo korvata lihavalmisteet, koska maku ei yleensä ole ratkaiseva tekijä (lasten) lihansyönnissä – se saadaan aikaan mausteilla, lähinnä ketsupilla 😉 – vaan rakenne. Jauhelihaa on alussa aivan turha yrittää korvata porkkanaraasteella, koska a) tulee proteiiniköyhä eväs b) rakenne on täysin erilainen.
    Väitän, että ruoan kanssa nirsoilevat lapset saattavatkin vierastaa uusien makujen sijasta enemmänkin uusia tekstuureja; Maun ohella se, miltä ruoka TUNTUU suussa on yllättävän tärkeä asia. Möyhennös ei maistu samalta kuin purukalustoa vaativa ruoka, vaikka raaka-aineet olisivatkin samat.
    Itselläni on ollut kaikkea maistelemaan altis ja utelias lapsi, josta on varttunut tiedostava vegaaniteini, mutta ymmärrän täysin ruokaan ladatut tunteet ja ambitiot. Itse olen kuitenkin yrittänyt vaalia ruokahetkien rentoa tunnelmaa ja pakottamattomuutta, yhdessä syöminen on enemmän kuin ravinnon tankkausta. Pöydässä tehdään muutakin kuin syödään, lähinnä keskustellaan ja muiden syömiseen ei kiinnitetä niinkään huomiota. Käytösguru Sirkka Lassilan mukaankin ”ruokapöydässä huomautteleminen on moukkamaista, ellei kyseessä ole hengenvaara”. ;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: