Skip to content

Munakoisopesto

lokakuu 7, 2010
by

Munakoisopeston ohjeen olen mukaillut Fat Free Kitchen -blogin ohjeesta. Minä en tajua miksi ihmeessä vegaaniruuan pitäisi olla rasvatonta, joten olen lisäillyt ohjeeseen öljyä ja vaihtanut kuivatut aurinkokuivatut tomaatit öljysäilykkeisiin. Olen myös kasvattanut manteleiden määrää. Kun tein tätä viime sunnuntaina, huomasin unohtaneeni ostaa yrttejä, joten tästä tuli aika punaista pestoa. Tein siis ohjeen mukaisen satsin sunnuntaina, ja olemme tytön kanssa syöneet sitä leivän päällä levitteenä, side-kickinä lautasen reunalla ja viimeiset lusikalliset sekoitin keitettyyn tummaan pastaan ja ruokin vielä eilen roudausavuksi tulleen ystävän. Riittoisaa on siis tämä!

Tarvitset:
1 munakoiso
1 dl manteleita
5 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia
1-2 rkl tomaattien yrttiöljyä
1-n kynttä valkosipulia
merisuolaa, mustapippuria

Laita mantelit likoamaan edellisena iltana. Näin ne on helpompi murskata ja ne sulavat paremmin.

Seuraavana päivänä:
Pese munakoison huolellisesti. Leikkaa kanta pois ja halkaise koiso pituussuunnassa. Laita leivinpaperille leikkauspinta alaspäin ja pistele kuoreen useita reikiä haarukalla. Laita pelti uuniin ja uuni 200 asteeseen. Anna olla noin 40 minuuttia. Voit testata kypsyyttä painamalla munakoisoa peltiä vasten. Kun vihannes antaa myöten helposti, se on läpikypsä.

Kaada manteleiden kaitinvesi pois ja murskaa mantelit blenderissä.

Kaavi munakoisojen pehmennyt sisus suureen kulhoon. Lisää rouhitut mantelit ja kaikki muut aineet. Päräytä sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Tarkista maku, lisää suolaa jos tuntuu siltä. Ja toki tässä vaiheessa sekaan voi pilkkoa basilikaa tai persiljaa jos sellaista sattuu kaapissa olemaan.

Säilytä kannellisessa rasiassa ja nauti monipuolisissa yhteyksissä!

PS. Kuten olette huomanneet, minä en ole valokuvaaja ja ruokakuvani näyttävät usein varsin epämääräisiltä. Lupaan kuitenkin opetella koko ajan!

About these ads
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: